Kuusi Arla Suomi -yhteistyöryhmän maitotilaa on palkittu kultaisella Walter Ehrströmin säätiön mitalilla. Kultamitali on maidontuottajille tunnustus siitä, että tilalla tuotettu maito on ollut korkeinta E-laatuluokkaa yhtäjaksoisesti jo 25 vuoden ajan.
Yksi palkinnon saajista on kiteeläinen Piiroomäen tila, josta Sari Rouvinen vastaa yhdessä puolisonsa Arto Rouvisenkanssa. Helsingissä 23. huhtikuuta järjestetty palkitsemistilaisuus merkitsi maidontuottajille odotettua hengähdyshetkeä maatilan töistä.
– Tulee hyvä mieli, kun tällaisia palkintoja jaetaan. Se motivoi jaksamaan maitotilan arkea. Juhlistamme kultamitalia ehdottomasti samppanjalla, sillä savutus on vaatinut paljon työtä, Sari Rouvinen sanoo.
Piiroomäen tilalla on tällä hetkellä 34 lypsävää lehmää. Navetan uusin tulokas on huhtikuun alussa syntynyt Yasmine-vasikka, suloisuudellaan kaikki hurmannut pikkuinen prinsessa.
– Yasmine on aivan ihana sydäntenmurskaaja. Aina ihmisen nähdessään se ajattelee, että voisi olla taas ruoka-aika. Se syö kokoisekseen yllättävän paljon, yli kymmenen litraa maitoa päivässä.
Kesällä Piiroomäen navetan ovet ovat aina avoinna ja lehmät saavat valita, syövätkö ne sisällä navetassa vai ulkona laitumella. Talvella lehmät ulkoilevat niin usein kuin säät sallivat.
– Minulle lehmät eivät ole vain tuotantoeläimiä, vaan tärkeitä ystäviä. Teemme työtämme lehmien ehdoilla. Jos lehmä ei voi hyvin, se ei tuota laadukasta maitoa. Ja jos lehmä voi huonosti, ei tuottajakaan jaksa työtään.
Työ maidontuottajana on Rouviselle elämäntapa, josta hän jakaa mielellään tarinoita ja videoita sosiaalisessa mediassa. Piiroomäen elämänmakuisilla julkaisuilla on kymmeniä tuhansia seuraajia. Näin Rouvinen on antanut kasvot suomalaiselle ruoantuotannolle.
– Me olemme Arlalla valtavan iloisia Sarin ja muiden kultamitalistien saavutuksesta ja onnittelemme heitä kaikkia lämpimästi. Walter Ehrströmin säätiön kultamitali on maidontuottajan uran huippukohta, josta todellakin voi olla ylpeä. Maidon korkea laatu on tärkeä lähtökohta lisäarvotuotteiden tuottamisessa kuluttajille, Arlan maidonhankinnasta vastaava johtaja Sami Kilpeläinen toteaa.
Walter Ehrströmin säätiön kultaisella mitalilla palkitut Arla Suomi -yhteistyöryhmän maidontuottajat:
Veikko ja Sinikka Ahola, Loppi
Pasi ja Taina Karasti, Posio
Jarmo Nurmi, Huittinen
Tapio ja Elina Salo, Pälkäne
Sari ja Arto Rouvinen, Kitee
Siltalan Maatila Oy, Taivalkoski
Lisätiedot:
Sami Kilpeläinen, hankintajohtaja, Arla Oy
sami.kilpelainen@arlafoods.com
Puh. 050 383 1755